13.5.2015

Taidetta märällä liidulla

Mikäs se siinä on? No sehän on musta muurahaispomo isin työläppärillä.

Meillä on ollut kiireinen kevät, mutta nyt on ollut varsin paljon kotinössytysaikaa, kun isompi lapsi on kuumeessa. Eilen piti selata Pinterestiä ihan tarkoitushakuisesti - ensin aikuisille tsemppisuklaapatukoita (amerikkalaiset kutsuu niitä myslipatukoiksi) ja sitten lapsille tekemistä.


Joskus yksi kuva ilmaisee melko monen sanan verran ja yllä oleva kuva on juuri sellainen. Oikeastaan tämä loppu on suht turhaa, koska te, jotka olette kuin minä, olette jo hakemassa noita kolmea tarvittavaa juttua. No, hain siis Pinterestistä hakusanoilla invitation to play, ja yksi osumista oli jälleen kerran The Imagination Tree -blogista.


Ideana on siis piirtää märällä liidulla värilliselle paperille. Oikeastaan muistin tämän homman tänään tarpeeseen, kun nelivuotias (kuten kuvasta näkee!) halusi piirtää mustalle paperille. Märällä liidulla voi piirtää ja tehdä tutkimuksia. Väri vahvistuu kuivuessa.


Piirtäminen märällä liidulla paperille

liitu
värillistä paperia
vettä
(varalta pyyhe tai talouspaperia)

Muistuta lasta, että vesi kaatuu helposti. Näytä, miten märällä liidulla voi piirtää. (Juo kahvia, lue lehteä jne.)

* Halutessaan voi aloittaa kuten me, eli liimata ensin silmät.



Lisäänpä heti vielä sen verran, että liitu kuivaa ihoa tosi paljon, eli kannattaa muistaa rasvaus jälkihoitona.